To 11.4. Kasvattajaluento

To 11.4. klo 10.15 Chapple, perhekahvilan yhteydessä. Kaipaatko vinkkejä alle kouluikäisen leikkiin? Huhtikuu on leikkikuukausi. Asiantuntijana varhaiskasvatuksen ohjaaja ja Positiivinen kasvatus -kirjan kirjoittaja Tiia Trogen. Hän pitää alkuun noin 20 minuutin alustuksen aiheesta, jonka jälkeen vapaata keskustelua.

Kevään kasvattajaluennoilla käsitellään tärkeitä aiheita vanhemmuuteen liittyen. Opit puuttumaan lapsen ei toivottuun käytökseen positiivisen kasvatuksen keinoin, hyödyntämään leikkiä ja leikillistä lähestymistapaa vanhemmuudessa sekä vahvistamaan positiivista vuorovaikutusta lapsen kanssa. Tule oppimaan ja keskustelemaan.

Seuraavalla kasvattajaluennolla käsitellään leikkiä ja leikillisyyttä vanhemmuuden tukena.

Leikki on myös lapsen oikeus, jonka pitäisi toteutua joka päivä. Leikki ei kuitenkaan tarkoita vain yhdessä palikkatornien kasaamista vaan on paljon laajempi käsite. Jokainen aikuinen voi herättää itsessään sisäisen leikkijän. Kasvatuksen ei tarvitse olla ryppyotsaista vaan voimme ratkaista monet haastavatkin tilanteet leikillisyydellä. Leikillisyydellä luomme yhteyden, vähennämme vastarintaa ja ratkaisemme tilanteet tavalla, jossa molemmat voittavat. Tule kuulemaan, miten lisätä leikkiä joka päivään ja ratkaista tilanteet leikillisyydellä! 

PS. Merkkaa kalenteriin myös seuraavan kasvattajaluennon ajankohta: 2.5. klo 10.15. Luennot ovat osa perhekahvilan ohjelmaa.

Chapple on seurakunnan tila Ison Omenan metroasemapäädyn toisessa kerroksessa.