Ti 8.3. Naistenpäivä Matinkylän rannassa

Talvisessa ulkokuvassa kolme nuorta iloista naista katsoo kameraan ja ottaa selfietä.

Naistenpäivänä ti 8.3. klo 1416 nokipannukahvin ja herkullisten sambuusien tuoksu täyttävät Matinkylän rannan. Juhlimme silloin yhdessä Naapuruustalo Matinkylän väen kanssa upeita naisia. Kahvihetken jälkeen kävelyretki rannalla. Lapset ovat tervetulleita mukaan. 

Kansainvälisenä naistenpäivänä on tarkoitus juhlistaa naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia, mutta samalla myös nostaa esiin asiayhteyksiä, joissa edistystä edelleen tarvitaan. 

YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran 8.3.1975. Sukupuolten välisen tasa-arvon periaate on vahvistettu YK:n peruskirjassa jo vuonna 1945. Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus hyväksyttiin YK:ssa 1979. Tasa-arvon ja naisten oikeuksien edistäminen on myös tärkeä osa Agenda 2030 -tavoitteita. Tavoitteen 5 päämääränä on sukupuolten tasa-arvo sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien ja mahdollisuuksien vahvistaminen kaikilla sektoreilla.  

Tiesitkö, että: 

  • Maailmassa kuolee edelleen lähes 47 000 naista vaarallisen abortin seurauksena vuosittain. 
  • Yli 40 prosenttia suomalaisista naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään. 
  • Yli 50 prosentilla kaupungeissa asuvista naisista ja tytöistä puuttuu vähintään yksi seuraavista: puhdas vesi, tarpeelliset käymälä- ja peseytymistilat, kunnollinen asunto ja riittävä elintila. 
  • Naisten ansiot ovat Suomessa keskimäärin 16 prosenttia miesten ansioita pienemmät.
  • Maailmanlaajuisesti palkkaero on 22 prosenttia. 
  • Naisten osuus kansanedustajista on maailmanlaajuisesti vain noin neljännes.

Lähteet:
Juhlapyhät.fi
Suomen YK-liitto: Naistenpäivä