Su 5.3. Chapple-kirppis: Vapaa-ajan tarvikkeet

Kaksi nuorta naista ovat kirppispöydän ääressä. Toisella on käsissään Alias-peli. Pöydällä on lisää erilaisia lautapelejä ja pelitarvikkeita.

Maaliskuun kirppiksellä teemana on vapaa-ajan tarvikkeet. Tervetuloa klo 12–15 ostoksille tai myymään erityisesti pelejä, leffoja, kirjoja ja harrastustarvikkeita.


Ohjeet myyjille, vinkit ja pöytien sekä vaaterekkien varausohjeet löydät klikkaamalla tästä.

Maaliskuussa Chapple-kirppis järjestetään sunnuntaina 5.3. klo 12–15. Sen teemana on ’vapaa-ajan tarvikkeet’ eli myyjillä voi olla myynnissä esimerkiksi pelejä, leffoja, kirjoja ja harrastustarvikkeita. Myyjillä saa olla myynnissä muutakin kuin valittuun teemaan liittyviä tavaroita. Varaa mukaan paljon pientä käteistä, osan myyjien kanssa voi maksaa myös MobilePaylla.

Lasten leikkihuone ja nuorten huoneen biljardipöytä ovat käytössä kirppiksen ajan. Kahvi-, tee- ja mehutarjoilu vapaaehtoisella maksulla Kirkon Ulkomaanavulle. Leivonnaisiakin on myynnissä. Tilaan mahtuu noin 20 myyntipistettä. Nähdään kirppiksellä.

Chapple sijaitsee Isossa Omenassa M.E.E.T-aukiolla, O’Learys ravintolan yläpuolella toisessa kerroksessa, LähiTapiolan ja Nordea Premium bankingin välissä. Iso Omena -sovellukseen rekisteröityneille on tarjolla ilmaista parkkiaikaa hallista 4 tuntia, ilman rekisteröintiä 2 tuntia. Lähimmät parkkihallit: Suomenlahdentieltä ramppi alas, Parkit P1A, P2 ja P3.